Solarium
Valo on elämän lähde ja solarium on hyvä vaihtoehto varsinkin kun auringonvaloa on vähissä.
Valon avulla syntyy elämää. Valo antaa energiaa ja elämäniloa niin ihmisille, eläimille kuin myös kasveille. Se, että viihdymme auringossa lähtee siis ihmisen perustarpeesta saada riittävä määrä valon antamaa energiaa.
Samalla tavalla kun tarvitsemme lämpöä, raikasta ulkoilmaa ja liikuntaa. Auringonvalon myötä iho päivettyy ja tunnemme itsemme energisemmäksi ja näytämme pirteämmältä, kauniimmalta ja terveemmältä.
Valon avulla syntyy elämää. Valo antaa energiaa ja elämäniloa niin ihmisille kuin eläimille ja kasveille.
Se, että viihdymme auringossa lähtee siis ihmisen perustarpeesta saada riittävä määrä valon antamaa energiaa.
Samalla tavalla kun tarvitsemme lämpöä, raikasta ulkoilmaa ja liikuntaa.
Auringonvalon myötä iho päivettyy ja tunnemme itsemme energiseksi ja näytämme pirteämmältä ja kauniimmalta.
Tärkeimpiä syitä miksi hakeudumme solriumiin ovat henkilökohtaisen valon tarpeen tyydyttäminen ja sen mukanaan tuoma lisääntynyt energisyyden tunne, lämmön aikaansaama rentoutuminen ja siihen liittyvä mielihyvän tunne.
Rusketuksen piristävä vaikutus on monelle tärkeämpi kuin sen esteettinen vaikutus.
Solariumiin hakeudutaan myös siksi, että se on kohtuullisesti käytettynä hyvä ihon yleishoito; etenkin rasvaiselle, ärtyneelle ja akneiholle.
Monet käyttävät solariumia myös ennen etelänmatkaa.
Solariumkuuria suositellaankin kaikille, jotka aikovat viettää aurinkolomaa, jotta auringossa palamisen riski vähenee.
Ihon toiminnot kiihtyvät niin, että pinta paksuuntuu ja kiinteytyy, elävässä kudoksessa joustosäikeet vahvistuvat, iho on kimmoisa ja tuntuu hyvältä.
Tasaisesti ja lämpimästi päivettynyt iho myös näyttää hyvältä.
Myönteisiin vaikutuksiin kuuluu lisäksi D-vitamiinin vilkastunut tuotanto.
D-vitamiinia syntyy ihossa ultraviolettivalon vaikutuksesta ja imeytyy ihosta vereen.
D-vitamiini on tunnetusti välttämätön tehoaine kasliumin ja fosforin aineenvaihdunnassa elimistössämme ja sitä kautta luuston kehittymiselle ja terveydelle, jopa lihaksiston voimalle.
D-vitamiini auttaa myös kehoa hyödyntämään A-vitamiinia. Yhdessä A- ja C-vitamiinien kanssa D-vitamiini voi jopa ehkäistä vilustumista.

